Ikäihmisten tunteet ja muistot näkyviin taiteen keinoin

26.4.2022

Kyläkallion hoivakodissa halutaan tuoda taiteen keinoin näkyviin se rikas sisäinen maailma ja monipuoliset kokemukset, mikä meistä kaikista löytyy – ikään ja terveydentilaan katsomatta. Tuloksena on syntynyt ikäihmisten itse tuottamaa taidetta: vesivärimaalauksia ja runoja.

Vanhuksen kädet maalaavat vesiväreillä.

Itsensä ilmaisemisen lisäksi myös yhdessä oleminen ja tekeminen on tärkeää taidepajoissa.

Ikäihmisten hoivakodeissa monilla asukkailla on eriasteisia muistisairauksia, tai esimerkiksi kuulon alenemasta johtuvia haasteita kommunikoida arjessa. Kun muistisairaus syö sanat, kommunikoinnista voi tulla vaikeaa ja arjesta helposti hämmentävää, jopa pelottavaa.

Aina sanoja ei tarvita, toteavat Sinakon valmentajat Peppi Stünkel ja Minna Pietarinen. He ovat järjestäneet Diakonissalaitoksen Hoivan hoivakoti Kyläkallion asukkaille taidepajoja huhtikuussa osana Diakonissalaitoksen Eloa ja iloa -teemavuotta.

– Puhumme vuorovaikutustaiteesta, jossa mukana on myös terapeuttisia aineksia. Tavoitteemme on tuottaa iloa hoivakotien asukkaille ja tukea arvokasta vanhuutta, Pietarinen kertoo.

– Taide on tapa ilmaista tunteita lempeästi. Sitä voi tehdä silloinkin, kun ei enää pysty puhumaan ja sanoittamaan ajatuksiaan.

Tunteiden kanavointia

Moni Kyläkallion asukas suhtautui taiteiluun aluksi epäillen: enhän minä pysty edes virkkaamaan, miten sitten tähän?

Kädet, jotka eivät enää taivu esimerkiksi käsitöihin, pystyvät kuitenkin yleensä maalaamaan, vetäjät huomauttavat. Erilaiset värit tuottavat iloa ja houkuttelevat kokeilemaan.

– Taidehetket suunnitellaan ryhmän mukaan. Ikäihmiset eivät jaksa maalata pitkään, mutta pelkkä yhdessä oleminenkin on tärkeää. Moni haluaa myös jäädä keskustelemaan maalaamisen herättämistä tunteista, Peppi Stünkel sanoo.

Muotopiirustukset ja vaikka muovailuvahalla muovailu parantavat myös motoriikkaa ja antavat käsille mieluista tekemistä.

– Haluamme tarjota osallistujille tunteen, että hei, minä pystyn, osaan ja voin! Uskomme, että kun asukkaat pääsevät kanavoimaan tunteitaan maalaamisen kautta, he voivat kokonaisvaltaisesti paremmin ja levollisemmin, Minna Pietarinen kertoo.

Kaksi vaaleahiuksista naista samanlaisissa farkkuasuissa hymyilee kameralle.

Peppi Stünkel ja Minna Pietarinen uskovat, että taide tekee hyvää meille kaikille.

Kaikki mukaan

Peppi Stünkel ja Minna Pietarinen tapasivat vuosia sitten yhteisellä työpaikalla ja ovat sen jälkeen molemmat opiskelleet ratkaisukeskeisiksi valmentajiksi. Oman yrityksensä Sinakon kautta he tarjoavat yksilö- ja ryhmävalmennusta muun muassa työyhteisöille. Pietarinen on kuvataiteilija ja on aiemmin työskennellyt myös esimerkiksi päihteitä käyttävien ihmisten omaisten kanssa.

– Kaikessa toiminnassamme lähtökohtana on luovien keinojen hyödyntäminen, Pietarinen kertoo.

Taidepaja toteutettiin kulttuurisetelillä, joita myönnettiin yksiköihin hakemuksesta Eloa ja iloa -teemavuoden kunniaksi. Kyläkallion hoivakodin johtaja Veera Turula on tyytyväinen siihen, että kaikki asukkaat pystyivät halutessaan osallistumaan taidehetkeen.

– Myös meidän 107-vuotias asukkaamme oli mukana menossa. Yhteinen taidehetki toi iloa ja kaivattua vaihtelua arkeen asukkaille, mutta myös työntekijöille. Toiveeni on, että säännöllinen, vuorovaikutuksellinen taidepajatyöskentely olisi tulevaisuudessa osa hoivakotien arkea.

Tutustu Kyläkallion hoivakotiin Tutustu Sinakoon

Teksti: Susanna Kaaja
Kuvat: Sinako 

 

”Minulla on ollut ihana elämä”

”En minä ole koskaan edes lukenut runoja. En taida osata”, toteaa 96-vuotias Laura.
”Ai runoja? Niistä minä en tiedä mitään”, sanoo puolestaan Tarja, 78.

Se ei haittaa, tässä hetkessä ei tarvita aiempaa kokemusta. Oikeastaan tässä hetkessä ei tarvitse miettiä runoja lainkaan, kunhan jutellaan.

Korvaruno on Turun Sanataideyhdistyksen toiminnassa kehitetty metodi. Korvarunoa tehtäessä toinen puhuu ja toinen kuuntelee – ja kirjoittaa. Korvaruno on teksti, joka muodostuu toisen henkilön puhumista sanoista. Kirjoittaja valikoi sanoja ja lauseita sekä järjestää niitä uuteen järjestykseen, mutta ei muokkaa niitä.

Tapaan yhteensä neljä asukasta, kaikki erikseen kahden kesken. Keskustelu soljuu omalla painollaan. Keskityn kuuntelemaan ja annan vanhuksille tilaa puhua siitä, mistä heillä tällä hetkellä on sanottavaa. Moni palaa muistoissaan menneeseen. Laura muistelee matkoja Thaimaahan ja Afrikan maihin. Ja Pariisiin, jossa hän oli puolisonsa kanssa häämatkalla.

Tarja miettii lapsuuttaan: asioita pulpahtelee mieleen, välillä ollaan tässä hetkessä, välillä peltotöissä tai koulumatkalla. Aarno, 87, pohtii omaa vanhenemistaan, mutta myös talvisodan ja Ukrainan sodan yhteyttä.

Toini, 95, on muistoissaan evakkomatkalla, välillä kasarmilla tarjoamassa ruokaa Mannerheimille.

Aika kuluu nopeasti, kenelläkään ei ole kiire ja puhetta riittää. Vähitellen siirryn järjestämään kuulemaani runon muotoon. Lopuksi luen runon ääneen. Kaikki nyökyttelevät tyytyväisinä. Lauralla nousevat kyyneleet silmiin:
”Minulla on ollut ihana elämä”, hän sanoo.

Susanna Kaaja työskentelee Diakonissalaitoksella viestintäpäällikkönä ja teki korvarunoja Kyläkallion asukkaiden kanssa osana sanataideohjaajan opintojaan. Kuuntele yksi runoista alla.

 

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: