”Hoivakodissa hän on turvassa”

9.12.2020

Nainen katsoo ulos ikkunasta kyynelsilmin.

Järvenpääläisen Pirjo Vehkajärven miehen kunto romahti äkillisesti viime helmikuussa, neljä vuotta Alzheimer-diagnoosin jälkeen. Vehkajärvi uupui hoitaessaan puolisoaan kotona ja totesi lopulta, että hoivakotipaikan hakeminen on heille molemmille oikea ratkaisu.

 

Vehkajärven äiti ja anoppi sairastavat niin ikään muistisairautta, ja hän oli tutustunut taudinkuvaan myös työskennellessään sairaalassa. Puolison kunnon romahtaminen ei tullut täytenä yllätyksenä.

”Se oli kuitenkin järkytys, kuinka nopeasti mieheni kunto romahti. Hän muuttui viime helmikuussa hyvin rauhattomaksi, aggressiiviseksikin. Sellaisia piirteitä hänessä ei ollut koskaan aikaisemmin ollut”, Vehkajärvi kertoo.

Miehen muisti oli hiipunut hiljalleen sairauden edetessä. Välillä hän ei tunnistanut puolisoaan, välillä vaipui nuoruuden muistoihinsa ja puhui vaimostaan hellitellen Pikku-Pirjona.

Vuosi sitten syksyllä koitti hetki, jolloin Vehkajärvi totesi, ettei halua enää jättää miestään pitkiksi ajoiksi yksin kotiin: Hän löysi teatterista kotiin palatessaan puolisonsa pihalta odottamasta. Tämä oli alkanut ihmetellä, mihin vaimo oli kadonnut.

Omat harrastukset jäivät

Tapahtuneen seurauksena Vehkajärvi karsi omat menonsa minimiin ja oli mahdollisimman paljon kotona, jotta mies ei huolestuisi ja ahdistuisi hänen katoamisestaan. Hän toivoi, että yhdessä saman katon alla voitaisiin asua vielä mahdollisimman pitkään.

Mutta sitten puolison kunto romahti ja luonne muuttui.

Mies otettiin sisään sairaalaan, jossa hänen vointiaan koetettiin kohentaa lääkityksen muutoksella. Tämä ei kuitenkaan onnistunut. Koska elettiin koronakevättä, Vehkajärvi ei päässyt edes katsomaan puolisoaan.

”Minulle sanottiin jossain vaiheessa, että mieheni palaisi sairaalasta pyörätuolissa. Mietin, miten pärjään hänen kanssaan, jos hän ei kävele, mutta totta kai halusin kokeilla. Hän pääsi kuitenkin taas jalkeille, ja yhdessä pojan kanssa haimme hänet kotiin”, Vehkajärvi muistelee.

Uni ei tullut enää ollenkaan

Kotiin palattuaan mies tarvitsi apua kaikissa arkisissa toiminnoissa. Vehkajärvi oli koko ajan valmiina auttamaan, ympäri vuorokauden.

Yöunet supistuivat muutamaan tuntiin, sillä mies tarvitsi apua myös yöllisillä wc-käynneillään. Vehkajärvi säpsähti hereille heti, kun hänen puolisonsa liikahti.

Lopulta uni ei tullut enää oikein ollenkaan, sillä Vehkajärvi oli koko ajan hälytystilassa ja huolissaan.

”Neljän viikon jälkeen minun oli pakko myöntää, etten pärjää. Mieheni oli itselleenkin vaaraksi: hän yritti esimerkiksi lähteä ulos asunnostamme parvekkeen kautta. Kun kävimme kävelyllä, hän ei suostunut tulemaan takaisin sisään, vaan jouduin soittamaan poikani avuksi taivuttelemaan isäänsä.”

Raskas päätös lasten tuella

Poika ja tytär olivat Vehkajärvelle tärkeä tuki, kun hän alkoi keväällä pohtia hoivapaikan hakemista puolisolleen.

Ratkaisu tuntui raskaalta, mutta sitä seurasi helpotus.

Vehkajärven mies sai muutaman kuukauden odottelun jälkeen paikan Diakonissalaitoksen Hoivan hoivakoti Myllystä ja muutti sinne elokuussa.

”Myllyn henkilökunta huolehtii miehestäni todella huomaavaisesti. Aluksi, kun he eivät vielä tunteneet häntä, he saattoivat soittaa minulle vaikkapa todettuaan hänen olevan väsynyt. He halusivat jutella kanssani siitä, tunnistinko väsymyksen vai oliko tämä uusi oire, jota pitäisi tutkia.”

Itku ja nauru ovat auttaneet

Nyt kun puoliso on asunut reilut kaksi kuukautta Myllyssä, Vehkajärvi on ehtinyt pysähtyä myös katsomaan taaksepäin ja miettimään omaa jaksamistaan. Hän on käynyt asioita läpi ystäviensä ja Ruotsissa asuvan siskonsa kanssa.

”Kyllä nämä vuodet mieheni sairastaessa ovat olleet aika rankkoja, mutta jotenkin on vain aina menty eteenpäin.”

Uuteen elämäntilanteeseen totuttelu vie aikansa, ja siihen liittyy kaikenlaisia tunteita.

”Tuntui ihan hassulta esimerkiksi lähteä yksin ajelemaan serkkujen mökille Saloon. Ja kyllä minua alkaa monesti itkettää, kun istun kotona ja mietin asioita. Olen yleensäkin kova sekä itkemään että nauramaan. Ehkä tunteiden avoin tuulettaminen on auttanut minua jaksamaan.”

Ammattilaiset apuna ympäri vuorokauden

Edelleen Vehkajärven mieleen pyrkii myös kysymyksiä: Yritinkö sittenkään tarpeeksi? Olisiko minun kuitenkin pitänyt pitää mieheni vielä kotona?

Epäilykset kuitenkin haihtuvat, kun Vehkajärvi käy puolisonsa luona Myllyssä ja näkee, kuinka paljon hoivaa ja apua mies tarvitsee.

”Tajuan nyt, ettei meidän kahdestaan asumisestamme olisi tullut enää mitään. Myllyssä ammattilaiset ovat mieheni tukena ympäri vuorokauden. Täällä hän on turvassa.”

Musiikki tuo yhteiset muistot lähelle

Myllyssä miehen lääkitystäkin on onnistuttu laskemaan rauhassa ja ajan kanssa.

”Tänne tullessaan hän oli vielä tokkurainen, nyt jo varma-askeleisempi ja kirkassilmäisempi.

Hän on rauhallinen eikä vaikuta yhtään ahdistuneelta. Voimme istua tunninkin yhdessä, ja minusta tuntuu, että hän tunnistaa minut, vaikka ei puhukaan.”

Vehkajärvi tuo miehelleen selailtavaksi lehtiä ja juttelee tälle niiden sisällöstä. Usein pariskunta myös kuuntelee musiikkia.

”Näen, että musiikkia kuunnellessamme mieheni edelleen syttyy. Hän on ollut nuoresta asti kova Hurriganes-fani, ja minun kanssani hän oppi tykkäämään CCR:stä. Olavi Virtaa ja Agentsiakin kuuntelemme usein.”

”Musiikki on aina ollut meille tärkeä yhteinen asia. Joka kesän ykkösjuttumme oli Järvenpään Puistoblues, jonka jatkoksi järjestimme omat juhlat meillä kotona. Ne ovat mukavia muistoja, ja jossain siellä mieheni alitajunnassa ne ovat yhä olemassa.”

Teksti Anu Räsänen
Kuvat ja video Vesa Koivunen

 

Hoivakoti Mylly

Diakonissalaitoksen Hoivan hoivakoti Mylly avattiin kesäkuussa 2020 Järvenpään hyvinvointikampukselle.

Myllyssä on kolme ryhmäkotia: Vehnä, Ohra ja Kaura, joista viimeksi mainittu on erikoistunut psykogeriatriaan.

Yhteensä Myllyssä on kodit 45 asukkaalle, ja myös hyvinvointikampuksen senioritalon asukkaat voivat ostaa sieltä kotihoidon palveluja.

Järvenpään uusi sosiaali- ja terveyskeskus JUST sijaitsee aivan Myllyn vieressä.

”Meillä lähdetään aina asukkaasta. Jokainen saa hyvinvointikampuksella tarvitsemansa palvelut, ja Myllyssä jokainen saa elää omien tapojensa ja tottumustensa mukaista arkea. Mylly ei ole kodinomainen ympäristö vaan ihmisten koti”, sanoo Myllyn yksikönjohtaja Christine Ruhlmann.

”Toimintamme keskiössä ovat Hoivan arvot: lähimmäisenrakkaus ja ihmisarvon kunnioitus. Tämä on minulle hoiva-alalla ensimmäinen työpaikka, jossa kaikki toiminta lähtee aidosti arvoista.”

Lisää tietoa hoivakoti Myllystä löydät täältä.
Lue lisää muistisairaan hyvästä elämästä  täältä.

Puolison muistisairauteen ja hoivakotiin muuttoon liittyy monenlaisia tunteita, eikä päätös ole aina helppo. Katso Pirjo Vehkajärven tarina.

Also these might interest you: