Muistisairaan hyvä arki – näin tuet kotona asuvaa läheistäsi

23.4.2020

Muistisairaan läheinen

Läheisen muistisairaus herättää monenlaisia kysymyksiä. Kodinhoitaja Marjatta Rytilahti kertoo, kuinka kotona asuvan muistisairaan hyvää arkea voi parhaiten tukea.

Diakonissalaitoksen Hoivan kodinhoitaja Marjatta Rytilahti on työskennellyt 30 vuotta muistisairaiden ihmisten kanssa. Hän tietää, että muistisairaus saattaa aiheuttaa omaisille hämmennystä ja huolta sairastuneen pärjäämisestä.

Muistisairas voi elää pitkään hyvää arkea omassa kodissaan. Rytilahti neuvoo, miten läheiset voivat parhaiten auttaa ja tukea muistisairasta ihmistä kotioloissa.

1. Suhtaudu muistisairaaseen läheiseesi aivan kuin ennenkin.
Vaikka muistisairaus muuttaa monia asioita elämässä, se ei muuta kaikkea. Läheisesi on yhä se sama ihminen. Ole sinäkin hänelle samanlainen kuin ennen: perheenjäsen, ystävä, juttukaveri. Auta, mutta älä ylihoivaa.

2. Edesauta normaalia arkea.
Auta muistisairasta niissä käytännön asioissa, joissa hän tarvitsee apua. Tue häntä siinä, että arki jatkuu sujuvana ja mahdollisimman samankaltaisena kuin ennenkin. Juttele ja kuuntele.

3. Jatka yhteisiä harrastuksia ja ole läsnä.
Muistisairaan kanssa voi harrastaa samoja asioita, joista hän on nauttinut ennen sairastumistaan. Kysy läheiseltäsi itseltään, mitä hän haluaisi tehdä. Eikä aina tarvitse tehdä mitään erityistä, vaan tärkeintä on läsnäolo ja rauhallinen kohtaaminen.

Katselkaa valokuvia, kuunnelkaa musiikkia tai kokeilkaa tuolijumppaa. Lähtekää ulos ja menkää vaikka ravintolaan syömään.

4. Ota rennosti.
Ravintolassa tai muilla julkisilla paikoilla saattaa syntyä hassuja tilanteita, jos muistisairas käyttäytyy eri lailla kuin muut. Mitä sitten? Läheisen on aivan turha nolostua näistä. Kyllä maailmaan mahtuu monenlaista käytöstä, ja meille kaikille tekee hyvää nähdä erilaisia ihmisiä.

5. Älä takerru muistisairauteen.
Sairauden alkuvaiheessa muistisairas tiedostaa itsekin tilansa, ja se saattaa aiheuttaa hänessä huolta ja ahdistusta. Silloin on hyvä jutella hänen kanssaan asiasta avoimesti.

Kun sairaus etenee, älä turhaan muistuttele läheistäsi hänen sairaudentilastaan tai korjaa hänen puheitaan. Suhtaudu muistisairauteen kärsivällisesti, vaikka se kysyykin joskus voimia.

6. Huolehdi omasta jaksamisestasi.
Muistisairauden eteneminen voi olla omaiselle rankkaa; sehän on tavallaan hidasta luopumista tutusta ihmisestä. Kaikki tunteet ovat ok, eikä niistä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa. Älä kuitenkaan pura pahaa oloasi muistisairaaseen.

Asiallinen tieto sairaudesta auttaa usein läheistä. Etsi tietoa netistä tai juttele omaisesi luona käyvän hoitajan kanssa. Keskusteluapua saat myös esimerkiksi Muistiliiton vertaistukipalveluista.

7. Ota teknologia avuksi.
Muistisairas ihminen pärjää pitkään kotioloissa, kun hänen turvallisuudestaan vain huolehditaan. Ota avuksi teknologiset apuvälineet, jos hellanlevyt alkavat esimerkiksi unohtua päälle tai tv huutaa niin lujalla, että naapurit valittavat.

8. Tiedosta, missä mennään.
Kun muistisairas ei tunnista kotiaan kodiksi vaan on jatkuvasti ahdistunut ja pyrkii sieltä pois, koti ei enää ole hänelle paras paikka. Tämä on hyvä tunnistaa ja tunnustaa.

Teksti: Anu Räsänen
Kuvat ja video: Vesa Koivunen

 

Katso Hoivan kodinhoitaja Marjatta Rytilahden neuvot siihen, miten tukea muistisairasta läheistä kotona.

 

Lue seuraavaksi: Uusimmat artikkelit