Osallisuuden konkretiaa – STEPPI-hanke

6.2.2020

Teksti on Steppi-hankkeen päätöstilaisuudesta. Sen on kirjoittanut hankeen asiakas.

Sain osallistua Steppi-hankkeeseen sen alusta saakka ja vaikka löysin jatkopolkuja noin puolessa välissä 3-vuotista hanketta, olen saanut jatkaa osallistumista, suunnittelun ja esimerkiksi kouluttajana toimimisen osalta.

Henkilökohtaisen toipumisen tai kuntoutumisen matkalla on tietysti paljon eri osatekijöitä, mitkä vaikuttavat tavoitteiden onnistumiseen ja niihin pääsemiseen. Tässä yhteydessä haluan silti kertoa oman tilanteen Steppi-hankkeen alusta tähän päivään, jotta voin myös kuvata hankkeen toiminnassa mukana olemisen vaikutusta omien tavoitteiden saavuttamissa.

Minulla on pitkä päihdetausta, karkeasti huumeiden käyttöä vähän yli 10 vuotta ennen hankkeen alkua. Kuitenkin minulla oli  halu lopettaa ja yksinkertaisesti saada jotain merkitystä elämään totaalisen huumehelvetin tilalle.

Olen hankkeen aikana aloittanut opioidikorvaushoidon tarkoituksena lopettaa huumeiden käyttö ja myös suunnitellusti lopettanut sen.

Yksinkertaisesti sain merkityksellisempää sisältöä ja se yhdistettynä omaan motivaatioon ja vastuuseen sopivina määrinä tuki minua muiden tavoitteiden kanssa.

Hankkeen alussa suurin ja näkyvin vaikutus oli se, että yleisesti huumeiden käyttömäärät romahtivat. Yksinkertaisesti sain merkityksellisempää sisältöä ja se yhdistettynä omaan motivaatioon ja vastuuseen sopivina määrinä tuki minua muiden tavoitteiden kanssa.

Rakkaat ystävät,

On ollut ilo ja kunnia olla osallisena hankkeessa alusta asti. Vaikka itsekin ns. jatkopoluille lähdin, olen voinut auttaa ja vaikuttaa silti jossain muodossa edelleen. Vastavuoroisesti olen saanut välillä keskustella projektipäällikön kanssa esim. työmaailman ilmiöistä, tai kysyä neuvoa kouluun hakemista varten.

Kun yhteisöä tässä hankkeessa alettiin rankentamaan, tapaa voisin kuvailla jopa anarkistiseksi, tällä viittaan siihen, ettemme välittäneet titteleistä, emme valtahierarkiasta, yksilön vastuu ja vapaus sen sijaan oli tärkeää. Viittaan myös itselleni uudenlaiseen malliin, että palvelua ei vain annettu valmiina tarjottimella, tyyliin tässä neulaa ja lanka… Mitä iloa, jos se ei ole sun juttu?

Meitä oli hyvin erilaisia ihmisiä ja erilaisilla taustoilla ja elämäntilanteilla. Siinä me sovimme yhdessä tasavertaisina toimintaperiaatteita, ryhmän käytänteitä ja puhuimme joka kerta auki tavoitteet.

Ja ne, jotka sitoutuivat pidemmäksi aikaa toimintaan, myös saivat paljon. Omasta näkökulmasta ja tiedän, että myös monen muun, tärkeää oli vastuu ja luottamus. Ja vastuuta sai ottaa lähes niin paljon, kuin hankkeessa oli sitä kannettavana, mutta omien voimavarojen mukaan ja niitä kasvattaen. Niinpä itse näin tässä mahdollisuuden, omien kykyjen ja olemassa olevien taitojen hiomiseen, huolimatta vielä elämänhallinnallisten ongelmien ajoittain tuovista rajoituksista ja juuri siitä syystä.

Kyse ei ole siitä, etteikö meillä jokaisella osallistuneella olisi ollut jo valmiiksi kykyjä ja taitoja, kuten vuorovaikutustaidot, mutta ehkä pitkäänkin yhteiskunnan toimintojen ulkopuolella olleena ei ollut saanut vahvistusta sellaisille taidoille. Harjoittelimme sinänsä perusasioita, palautteen antamista ja vastaanottamista, kuuntelemista, huomaavaista keskustelua, taitoja, joista Steppi-hankkeen osallistujat saivat sitten esim. koulutuksien aikana ja oppilaitosyhteistyössä hyvää palautetta ulkopuolisilta. Sinänsä, sillä olen saanut huomata, etteivät nämä olekaan niin hyvin hallussa ns. työssäkäyvällä väestöllä, kuin itse on halunnut olettaa. Meitä on niin monenlaista:)

Muistan tällaisia palautteita saadun, että eivät mielenterveys- ja päihdealan opiskelijatkaan osaa keskustella näin rakentavasti. Ja minun on pakko todeta nyt asiaa hieman koulun penkillä tarkastelleena, että ei ole tosiaan itsestään selvää. Tässä nyt vain halusin toisin sanoen kehua muita hankkeessa samaan aikaan olleita osallisia, että erittäin fiksuun väkeen sain itse tutustua hankkeen tiimoilta.

Pidin myös tärkeänä mahdollisuutta kokeilla omia voimavaroja mokaamisvapaassa ilmapiirissä, hioa taitoja, esim. ryhmänohjaamisessa ja -suunnittelussa. Hankkeessa saatiin toteuttaa erilaisia projekteja ja yhteistyökuvioita ja haluan nostaa toteutustapaa vielä omasta näkökulmasta. Kaikkia projekteja suunniteltiin yhdessä, vastuualueet jaettiin ja ihan tosissaan sitä vastuuta sai ottaa oman kyvyn mukaan ja säätää tarvittaessa. Kaikkea ei voitu toteuttaa, mutta toisin kuin aiemmat kokemukset ja myös tietoni työtoiminnasta, sellaiset missä enemmänkin kerrotaan valmiiksi että tätä tehdään ja näin tehdään, niin me aidosti kyllä kehitimme yhdessä projektit ja sisällöt, mutta myös puhuimme auki vastuun ja tekemisen vapauden ja resurssien välisen yhteyden siihen, mitä voidaan tehdä ja miten, sillä ideoita on aina helppo heitellä, mutta jos ei ole tekijöitä, eivät ne toteudu ja tästäkin näkökulmasta saimme käytännössä kokemusta.

 Tällaisella tasavertaisuuden, asiakaslähtöisyyden ja inhimillisen kohtaamisen kulttuurilla oli suuri vaikutus toimintaan sitoutumiseen omalla kohdallani.

Kaiken kaikkiaan tällaisella tasavertaisuuden, asiakaslähtöisyyden ja inhimillisen kohtaamisen kulttuurilla oli suuri vaikutus toimintaan sitoutumiseen omalla kohdallani. Puhumattakaan samanhenkisten ihmisten kanssa toimimisesta. Samanhenkisellä en viittaa elämänhallinnan ongelmiin, päihdeongelmiin, mihinkään ongelmiin, vaan arvoihin, tavoitteisiin, tapaan millä halusimme nähdä toisia ja tulla nähdyksi.

Se että sain itse samalla, kun olen käynyt kokonaisvaltaista elämänmuutosta, olla osallinen Stepin yhteisössä, on ollut suuri merkitys omien voimavarojen kasvattamisen kanssa. Suuri merkitys oman toimijuuden kasvamisessa.

Osallisuus on muotisana, mutta sen toistaminen puheessa ei itsessään lisää sen kokemusta eikä syvää ymmärtämistä. Osattomuuteen ei saa, eikä voi tyytyä. Osattomuuden tuska on merkityksettömyyden tunnetta, jopa olemassaolon syvällinen kriisi. Silloin ei paperilla periaate osallisuus tai sen toistaminen puheessa auta. Osallisuuden mahdollistavat ensin, aina toiset ihmiset. Peileinä, tasavertaisina, kilpailijoina, tukijoina, yhtä kaikki osallisina itsekin, omalla paikallaan.

Osallisuuden mahdollistavat ensin, aina toiset ihmiset. Peileinä, tasavertaisina, kilpailijoina, tukijoina, yhtä kaikki osallisina itsekin, omalla paikallaan.

Osallisuuden kokemus yhdistettynä luottamukseen, joka siis kyllä ansaitaan, kunhan siihen saa mahdollisuuden, on ollut äärimmäisen tärkeä myös laajemmin ajateltuna. Kokemus siitä, että voi vaikuttaa omiin asioihin ja toimintaan mihin osallistuu, ruokkii myös uskoa omasta kyvystä vaikuttaa laajemmin, yhteiskunnallisesti. Avoin ilmapiiri, tieto ja läpinäkyvyys motivoivat ottamaan kantaa ja kehittämään.

Osallisuuden kokemus vaikuttaa myös läheisiin, luonnollisesti. Äitini kuvasi tunnelmiaan hankkeen alkuajalta näin: ”On kuin olisi auennut ikkuna uuteen, aurinkoisempaan”, ja jatkoi, ”Toivoa voi, että samankaltainen ajattelu ja ymmärrys tällaisen mallin tarpeelle, mallin, joka on lähinnä inhimillistä aitoa vuorovaikutusta, leviäisi päättäville tasoille asti, jotta rahoitusta löytyisi jatkossa samankaltaiselle toiminnalle”.

Haluan kiittää kaikkia hankkeeseen osallistuneita, niistä tuloksista, tilastoista ja kiistämättömästä osallisuuden ja yhteistuotannollisuuden konkretiasta mitä viimeisen 3 vuoden aikana on tässä yhteydessä saanut kokea ja todistaa.

Kirjoittaja osallistui Diakonissalaitoksen Hoivan ja Abnoyn yhteiseen Steppi-hankkeeseen, joka oli suunnattu työelämän ulkopuolella oleville huume- ja asumispalveluiden, leipäjonojen ja rikosseuraamuslaitoksen asiakkaille. Tavoitteena oli löytää ratkaisuja heikoimmassa asemassa ja syrjäytymisvaarassa olevien asiakkaiden toiminta-, opiskelu- ja työkyvyn lisäämiseksi.

Lue seuraavaksi: Uusimmat artikkelit