Sydämen asialla – kotiavustajana Suomessa

5.11.2019

Thita Tipagon on kotoisin Thaimaasta. Suomessa hän on käynyt ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen VALMA: n ja suorittanut kotipalvelututkinnon. Valmistumisen jälkeen hän on tehnyt kotiavustajan töitä Diakonissalaitoksen Hoivalla vuoden verran.

Thita työskentelee Hoiva Viikissä kolmena päivänä viikossa. Kahtena päivänä hän on liikkuvassa tiimissä. Ensin Thita teki kotisiivouksia, mutta nykyään työnkuvaan kuuluu myös henkilökohtaista apua. Thita kuvailee työnsä olevan kivaa ja jokainen päivä on erilainen.

Naisesta huokuu positiivisuus ja vahva halua auttaa ihmisiä. Hänestä myös näkee, että asiakkaat ovat hänelle tärkeitä ja sosiaalisena ihmisenä on aidosti kiinnostanut asiakkaistaan ja heidän tarinoistaan.

”Thita on tärkeä osa kotihoidon tiimiämme. Hän tekee työtä sydämellään ja asiakkaat pitävät hänestä kovasti”, kertoo Essi Eero kotihoidon yksikönjohtaja.

Kielitaito ei ole tärkein taito

Thita ymmärtää ja puhuu suomea, mutta ei täydellisesti. Hän ei kuitenkaan koe asian olevan ongelma.

”Sydämenkieli on tärkeintä. Kun seuraa sydäntään, tietää tekevänsä oikeita asioita. On myös muita tapoja kommunikoida ja aina voi kysyä apua,” hän rohkaisee. ”Tätä työtä oppii parhaiten tekemällä,” hän jatkaa.

Thita on kokenut, että Hoivalla häntä on aina kannustettu ja esimies on tukenut häntä.

”Haluaisin päästä kertomaan muille maahanmuuttajille sekä kodinhoitoa opiskeleville työstäni. ” Thita haaveilee.

Hoivalla tunnen olevani osa perhettä

Asiakkaat ja työkaverit ovat tärkeä osa Thitan elämää. Hän kokee olevansa osa suurta perhettä, joiden kanssa vietetään aikaa ja vaihdetaan elämän ilot ja surut.

”Asiakkaani ovat ihania ja vietän mielelläni aikaa heidän kanssaan. Lomalta palatessa on ihana huomata, kuinka he ovat ikävöineet minua. En vain anna muille vaan saan myös paljon,” Thita kuvailee työtään.

 

Artikkeli on osa Diakonissalaitoksen ESR-rahoitteisen The Nice Work Projectin sekä Vamos Vantaan STEA-rahoitteisen Monikulttuurisuus vahvuutena työelämässä (Movat) -hankkeen #työkaverinamaailma -kampanjaa. Kampanjalla halutaan tuoda esiin työelämän monikulttuuristumisen hyviä puolia sekä rohkaista työnantajia palkkaamaan maahanmuuttajia.

Lue seuraavaksi: Uusimmat artikkelit