Sanervakodissa muistisairas saa olla oma itsensä

26.10.2018

Sanervakodin omaisten illassa katsellaan kuvia retkistä, juhlista ja pihatalkoista. ”Täällä järjestetään tosi paljon tapahtumia. On kiva, että meidät läheisetkin kutsutaan mukaan”, tiivistää omaisten tuntemukset Minna Korpi, jonka muistisairas äiti asuu Sanervakodissa.

Minna Korven äiti asuu Sanervakodissa

Minna Korpi kiirehtii autoltaan kohti Sanervakotia. Ilta on sateisen harmaa, mutta vaahterat leiskuvat vielä ruskan väreissä.
Sanervakodin omaisten iltaa valmisteleva henkilökunta huomaa Korven ikkunasta.

”Tuolta tulee Mikin tytär”, yksikönjohtaja Anna-Liisa Arjama toteaa.

Näin Sanervakodissa eletään. Henkilökunta tuntee paitsi asukkaat myös heidän omaisensa. Omaisia kutsutaan luontevasti nimillä, jotka liittävät heidät talon asukkaaseen. Niillä omaisilla, jotka käyvät usein, on omat avaimet Sanervakodin alaoveen.

”Totta kai. Tämä on heidän läheistensä koti, jossa he voivat vierailla milloin tahansa”, Arjama sanoo.

Ilman avaimia Sanervakodin ovista ei pääsekään kulkemaan kumpaankaan suuntaan. Ulko-ovi pidetään aina lukossa turvallisuuden vuoksi; suurin osa Sanervakodin asukkaista on muistisairaita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Sanervakodissa oltaisiin päivät pitkät lukkojen takana. Päinvastoin. Asukkaat ulkoilevat paljon ja käyvät kulttuuririennoissa hoitajiensa kanssa. Viime aikoina on retkeilty muun muassa Katajanokan maailmanpyörässä ja uudessa Amos Rex -museossa.

Omaisten illassa katsellaan kuvia kesän retkistä ja leireistä, juhlista ja pihatalkoista. Samalla juodaan kahvit, ja omaiset ja henkilökunta vaihtavat kuulumisia keskenään.

”Täällä on tosi paljon tapahtumia ja tekemistä asukkaille. On kiva, että meidät omaisetkin toivotetaan niin usein tervetulleiksi mukaan”, Minna Korpi kiittää.

Äiti on nyt turvassa

Aktiivinen arki ja yksilöllinen hoito ovat Sanervakodin keskeiset periaatteet. Retkiä suunnitellaan toiveiden pohjalta, ja asukkaita kannustetaan omien mielenkiinnonkohteidensa pariin.

Minna Korven äidin Mikin lempipuuhia ovat leipominen ja siivoaminen. Talon siivoojien välineet viehättivät Mikkiä niin kovasti, että henkilökunta päätti hankkia hänelle oman siivouskärryn.

”Sanervakodissa saat olla se yksilö, joka olet. Se näkyy juuri tällaisissa pienissä arkisissa teoissa, ja se on upeaa”, Korpi kehuu.

Mikki muutti Sanervakotiin kolme vuotta sitten. Sitä edeltävät pari vuotta olivat Minna Korvelle ja hänen siskolleen jatkuvan huolen aikaa. Äiti unohti syödä ja ottaa lääkkeensä eikä halunnut päästää kotisairaanhoitoa sisään. Häntä ei saanut puhelimella kiinni, koska akun lataaminenkin unohtui. Kun äiti oli kylässä Korven luona, hän lähti vieraassa paikassa harhailemaan keskellä yötä pihalle pakkaseen, juuri sataneeseen lumeen.

”Valvoin koko loppuyön ja mietin, mitä olisi tapahtunut, jos en olisi herännyt oven kolahdukseen. Tai mitä jos äiti lähtee toistekin harhailemaan. Kun äiti pääsi Sanervakotiin, kaikkein parasta oli tieto siitä, että hän on nyt turvassa.”

Ei sairaala vaan koti

Sanervakodissa asuu 48 muistisairaan ihmisen lisäksi viisi mielenterveyskuntoutujaa, ja talon ylimmässä kerroksessa on vuokra-asuntoja opiskelijoille ja muille nuorille.

Yläkerran vuokralaiset tekevät yhteisötyötä Sanervakodissa. Erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten yhteiselo vahvistaa osaltaan talon rentoa, kodinomaista ilmapiiriä.

Minna Korpi muistelee kahden sukupolven koskettavaa kohtaamista Sanervakodissa.

”Nuori poika istui äitini vieressä ja laittoi puhelimestaan soimaan Olavi Virran Ramonan. Isäni lauloi sitä usein äidille, kun he tanssivat kotona. Tuntui hyvältä nähdä, että äiti tunnisti kappaleen ja ilahtui siitä. Vaikka täsmälliset muistot ovat ehkä kadonneet, joku syvä muistijälki on tallella”, Minna Korpi kertoo.
Juuri muistojen katoaminen on ollut Korvelle surullisinta äidin sairastumisessa. Äidin luo on aina ihanaa tulla, mutta enää hänen kanssaan ei voi jutella vanhoista yhteisistä jutuista.

”Usein sanotaan, että Alzheimer on omaisten sairaus. Niin se onkin. Muistisairaan persoona muuttuu, ja pikkuhiljaa menetät sen rakkaan ihmisen, jonka olet tuntenut koko ikäsi. Omaisen muutos tulee jälkijunassa. Hän kasvaa muistisairauteen pikkuhiljaa.”

Vierailut Sanervakodissa ovat omalta osaltaan tukeneet Minna Korven kasvua äidin sairauteen.

Korvesta tuntuu hyvältä nähdä, kuinka rauhallisesti ja kiireettömästi hänen äitinsä uudessa kodissa eletään. Henkilökunnalla on aina aikaa. Minkään asian ei tarvitse tapahtua tietyllä kellonlyömällä.

”Täältä puuttuu täysin sellainen sairaalan kiire. Mutta eihän tämä olekaan sairaala. Tämä on koti”, Korpi summaa.

Teksti: Anu Räsänen
Kuvat: Niko Jekkonen

 

Faktaa: Sanervakodissa harrastetaan joka päivä

  • Diakonissalaitoksen Hoivan ylläpitämä Sanervakoti on loppuelämän koti muistisairaille ihmisille. Lisäksi talossa asuu mielenterveyskuntoutujia, jotka valmistautuvat itsenäisempään asumiseen.
  • Sanervakotiin haetaan asukkaaksi Helsingin sosiaali- ja terveysviraston kautta.
  • Sanervakoti vuokraa asuntoja myös nuorille, jotka sitoutuvat tekemään 10 tuntia yhteisötyötä kuukaudessa. Näitä asuntoja voi hakea sähköpostitse yksikönjohtaja Anna-Liisa Arjamalta.
  • Sanervakodin henkilöstö on sitoutunut järjestämään asukkaille päivittäin erilaisia aktiviteetteja, esimerkiksi harrasteryhmiä, arjen askareita, retkiä ja työtoimintaa.
  • Asukkaiden läheiset ovat aina tervetulleita vierailulle Sanervakotiin. Erityisesti omaiset toivotetaan tervetulleiksi talon kesä- ja joulujuhlaan, ja lisäksi kahdesti vuodessa vietetään omaisten iltaa, jossa henkilökunta ja omaiset vaihtavat kuulumisia keskenään.
  • Lue lisää Sanervakodista

Lue seuraavaksi: Uusimmat artikkelit