Täsmäkertomista ja täydellisiä kiharoita – kotiapu tekee Pirjon arjesta parempaa

17.5.2018

Pirjolla ja kotiavustaja Christinalla on erityisen lämmin suhde. Yhdellä kotihoidon käynnillä ehtii tapahtua paljon, mutta aikaa löytyy aina myös jutteluun.

 

”Kärry reunaan ja tuoli pois. Pöytä keskelle ja toinen tuoli sen viereen”, ohjeistaa Pirjo, 80, kotiavustaja Christina Hallanaroa, joka järjestää parvekehuonekaluja. Palvelutalossa Helsingissä on meneillään Diakonissalaitoksen Hoivan viikottainen asiakaskäynti.

”Minä olen kova komentamaan”, sanoo Pirjo, pilke silmäkulmassaan tosin.

”Etkä ole”, huikkaa Christina väliin. ”Se ei ole komentelua, se on täsmäkertomista”.

Pirjo on ollut kotipalvelun asiakas vuodesta 2012. Vaikea nivelrikko oli tehnyt liikkumisesta hankalaa ja äkillisen sairauskohtauksen jälkeen hän tarvitsi apua, jotta arki sujuisi. Vuosien aikana avuntarve kasvoi entisestään. Kaksi vuotta sitten hän muutti palvelutaloon.

Kodikas kaksio on valoisa ja siisti. Kalusteet ovat vanhasta kodista. Pirjon lempipaikka on vanha laiskanlinna, josta näkee koko olohuoneen ja keittiön. Siitä on mukava myös katsoa esimerkiksi televisiota.

”Minulle tärkeintä on tunnelma”, sanoo Pirjo ja katselee ympärilleen. Hän kertoo viihtyvänsä, vaikka palvelutalossa asuminen vaati aluksi totuttelua.

Christina on tällä välin siirtynyt keittiöön siivoamaan jääkaappia. Hän nyökkää ja tietää selvästi, mitä Pirjo tarkoittaa.

”Kotiutuminen otti aikansa. Siinä oli vähän kaikenlaista hankaluutta muun muassa lääkityksen kanssa”, Christina toteaa pyyhkien hyllyjä.

Pirjo katsoo keittiössä touhuavaa Christinaa. Silmissä häivähtää liikutus.

”Christina oli minulle suuri tuki.”

Juuri sitä, mitä tarvitaan

Pirjon muuttaessa palvelutaloon Christinasta tuli hänen vakituinen kotiavustajansa. Kaksikko oli tutustunut toisiinsa jo ennen sitä, sillä Christina avusti Pirjoa toisinaan myös tämän vanhassa kodissa.

”Tulimme toimeen heti”, Pirjo muistelee.

”Christina on minulle paras mahdollinen avustaja. Nopea ja ymmärtäväinen. Osaa tehdä kaiken ilman, että pitää kauheasti selittää.”

”Se johtuu Pirjo siitä, että sinä annat aina niin hyvät ohjeet”, Christina kuittaa leikkisästi. Pirjoa naurattaa. On selvää, että näillä kahdella on aivan erityislaatuinen suhde.

“Mutta jos meillä ei olisi synkannut, Pirjo olisi voinut vaihtaa hoitajaa. Henkilökemialla on merkitystä”, Christina sanoo ja sulkee jääkaapin.

“Kohtaan työssäni hyvin erilaisia elämäntilanteita ja tarpeita. Tyypillistä asiakasta ei ole. Asiakkaan kotona tehdään juuri niitä asioita, joita sillä hetkellä tarvitsee tehdä. Pienempiä tai sitten vähän isompia.”

Christina kääntyy taas Pirjon puoleen.

”Laitetaanko nyt tukka?”

Täydelliset kiharat

Tavallinen kotihoidon käynti kestää tunnin verran. Christina ja Pirjo ovat molemmat sitä mieltä, että siinä ehtii tehdä paljon. Myös puhumiselle on aikaa. Pirjo kertoo hymyillen, että he juttelevat aivan kaikesta.

”Ihmisistä, tulevaisuudesta, maailman tapahtumista, milloin mistäkin.”

Christina kieputtaa tottuneesti hiuskiehkuraa papiljotin päälle ja nyökkää.

”Me uskalletaan olla myös eri mieltä asioista. Ei riidellä tietenkään, mutta voidaan välillä vähän väitelläkin”, hän sanoo.

Pirjo toteaa, että se on jatkuvuuden ansiota. Vuosien aikana viikottaiset kohtaamiset ja arkisten asioiden jakaminen ovat lähentäneet ja tehneet toisen tutuksi.

”Jatkuvuus ja luottamus ovat minulle tärkeitä asioita. Samoin vastuullisuus. Tiedän, että jos en esimerkiksi avaa ovea, Christina ei jätä asiaa siihen.”

Vaaleanpunainen hiustenkuivaaja käynnistyy ja hetken aikaa kuuluu vain hurinaa. Papiljotit rullataan pois. Kotihoidon tämänkertainen käynti on loppusuoralla.

”Työ on välillä vaativaa, mutta antaa valtavan paljon.” Christina sanoo kammatessaan Pirjon kiharoita auki.

“Minusta on aina mukava tulla tänne ja tunnen joka kerta, että olen tervetullut.”

“Niin olet”, huudahtaa Pirjo.

“Christinan käynti ilahduttaa minua aina.”

Teksti: Elli Collan
Kuva: Niko Jekkonen

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoivan Kotihoito

Kantava ajatus: Hyvä arki kuuluu kaikille
Tarjottavat palvelut:
Kotisiivous
Kotipalvelu
Tukea sairaalasta kotiutuneelle
Turvapuhelinpalvelu
Huolenpitosoitto
Fysioterapia
Jalkojenhoito
Lastenhoito

Tutustu tarkemmin: https://www.hoiva.fi/yksityisasiakkaille/kotihoito/

Palveluneuvonta (arkisin klo 8.00–16.00)

Puhelinnumero 09 7750 5980

Sähköposti palveluneuvonta@hoiva.fi

Ota yhteyttä:

Lue seuraavaksi: Uusimmat artikkelit