|
||
|
Sijainti:
Virikkeet kuuluvat hyvää arkeen
Hyvällä hoivalla huolehditaan myös siitä, että jokainen saa mahdollisuuksiensa mukaan toteuttaa omaa itseään ja kokea yhteisöllisyyttä. Säännöllisiä virikkeitä jokaiselleHoivassa on otettu käyttöön yksikkökohtainen viriketoiminnan viikko-ohjelma – säännöllinen viikkotoiminta on virikkeikkään arjen perusta. Katso esimerkki viikkokalenterista. Elävään arkeen sisältyy esimerkiksi lehdenlukua, kahvihetkiä ja seurustelua yhdessä sekä erilaisia toimintaryhmiä. Toimintakyvyn rajoissa järjestetään leipomista, askartelua, maalausryhmiä ja muuta toimintaa henkilökunnan ja kumppaneiden kanssa. Kaikissa hoivayksiköissä järjestetään ulkoilua lähes jokaisena päivänä. Kesäaikaan päiväkahvit pääsee halutessaan juomaan pihalle tai ulkoterasseilla. Asukkaita rohkaistaan mukaan, osallistumista viriketoimintaan seurataan ja toiveita varten räätälöidään sopivaa uutta toimintaa. Arkea ja juhlaaHoivalla on palkattuna fysioterapeutteja sekä oma toiminta- ja taideterapeutti, jotka tukevat osastojen henkilökunnan työtä. Säännöllisenä toistuvan virikkeikkään arjen lomassa huolehditaan kohokohdistakin.
Hartaushetket ovat hyvin suosittua toimintaa ja niitä järjestetään yksiköissä vähintään kahden viikon välein. Hoivan yksiköissä on mahdollisuus saunomiseen. Asukkaat osallistuvat myös retkille ja erilaisiin toimintapäiviin. Paljonkin apua tarvitsevat asukkaat pääsevät mukaan vapaaehtoisten avustajien ja Helsingin diakoniaopiston opiskelijoiden kanssa. |
||
© Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva oy // www-toteutus Kotimaa-yhtiöiden verkkopalvelut |